Jukkuran Kenneli

koiran kasvatusta vuodesta 2009

  • Suurenna fontin kokoa
  • Fontin oletuskoko
  • Pienennä fontin kokoa
Dreeveri ja Suomenpystykorva - Jukkuran Kenneli

Kennelin esittely

Tervetuloa Jukkuran kennelin kotisivuille. Kasvatamme dreevereitä ja suomenpystykorvia. Kennelimme sijaitsee Kontiolahden Romossa, Jukkuravaaran kupeessa. Tarkemmat yhteystiedot tästä. Kennelnimen "jukkuran" sain vuonna 2009 jolloin kasvatin myös ensimmäisen dreeveri pentueen. Pennuista löytyy kuvia ja tarinaa galleriasta ja pentueet osiossa.

Meillä toiminta koirien kanssa painoittuu pääasiassa metsästykseen, unohtamatta toki kokeita ja näyttelyitäkään:)

Pyrkimyksenä on kasvattaa innokkaita, hyvä hakuisia, sujuvasti ajavia ja hyvä äänisiä Dreevereitä sekä Suomenpystykorvista innokkaita ja hyviä linnunhaukkujia.

Maisan jänikset
Maisan jänikset
Unohtamatta terveyttä, luonnetta ja rakennetta, jonka pitää olla riittävän kestävä, että koira kestää pitkiä metsästys reissuja. Näitä ominaisuuksia vaalitaan jalostukseen käytettäviltä nartuilta kuin myös uroksilta.

Tavoitteena olisi löytää nartuille uros jossa jokin metsästys koiran ominaisuus olisi parempi kuin käytettävällä nartulla. Urosta testataan käytännön metsästystilanteessa ennen päätöstä astutuksesta, tai uroksella oltava hyvät näytöt käyttökokeista.

Pennut myydään vain metsästäviin koteihin. Kannustamme pentujen ostajia käymään rotukohtaisissa käyttökokeissa ja näyttelyissä sekä liittymään valtakunnaliseen sekä paikalliseen rotujärjestöön.

Jukkuran kennelin sivuilta voit katsella kuvia dreevereistä, suomenpystykorvista ja muista koiristamme sekä seurata kennelin uutisia. Löydät sivuilta myös  koiran pennut, vapaat sekä jo maailmalle lähteneet.

Pyrimme saamaan kasvateista kuvia sekä tietoa metsästys ominaisuuksista, rakenteesta, terveydestä sekä luonteesta koiran koko elinkaaren ajalta. Käytän näitä tietoja omaan jalostuskäyttöön. Omistajan toiveesta/suostumuksesta julkaisemme kasvattien tarinoita ja kuvia Galleriassa tai erillisissä artikkeleissa.

ps. Muistithan kirjoittaa tervehdyksen vieraskirjaan.

 

kennelinkoirat